Minun Tampereeni, osa 4: puistot ja muut ulkoilualueet

Muistanette viikon takaisen Näsinpuistokirppis-hehkutukseni. Olen vankkumaton vapaan kaupunkitilan kannattaja, kuin myös vehreyttä ympärilleni tarvitseva kaappihippi. Haluan jakaa teille parhaat puisto- ja ulkoiluvinkkini Tampereella.

1. Kauppi: Monipuolinen ja laaja liikunta-alue parin kilometrin päässä keskustasta. Meiltä Tammelasta on Kauppiin vain kivenheitto. Käymme silloin tällöin kävelyllä metsäpolulla. Vastaan tulee lenkkeilijöitä, sauvakävelijöitä, koiranulkoiluttajia, turisteja, sunnuntaikävelijöitä. Kannattaa pysähtyä rantamaisemien äärelle. Epäilen pahasti, että joku talvi vielä tämäkin ikuinen hiihtoangstikko päätyy Kaupin laduille.

2. Näsinpuisto: Juurikaan hienompaa ja romanttisempaa puistoa en Tampereelta keksi. Onnenpäiväni oli, kun reilu vuosi sitten Näsinlinnan ovet olivat avoimina Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijoiden lopputyönäyttelyn vuoksi. Toki teoksetkin olivat hienoja, mutta sisäänpääsy tuohon mystiseen rakennukseen oli aivan ainutlaatuista. Näsinpuistossa viihtyy hiljentymässä Tampereen historian äärelle, puistossa on käyty taisteluja sisällissodan aikana ja sieltä löytyy myös muistomerkki vuonna 1929 tapahtuneelle höyrylaiva Kurun onnettomuudelle. Maisemat Särkänniemeä kohti ovat komeat.

3. Sorsapuisto: Monipuolinen puisto, jossa viihtyvät niin lapsiperheet kuin pussikaljaporukatkin. Sorsapuistossa on aina hyvä tunnelma, poiketen joskus iltasella vähän raisustakin Koskipuistosta. Vappuna vietin Sorsapuistossa hauskaa, joskin viileää piknikkiä. Puistosta löytyy uusi, hieno leikkikenttä, aivan uusi hengailulaituri lammen rannalta ja perinteiset lintuhäkit, joiden kuninkaalle, disko-Stu -sorsalle tulee aina naurettua.

4. Tahmelan ranta ja ryytimaa: Todella hieno paikka, jossa moni ei tule käyneeksi. Laaja ja rauhallinen ranta vaatii pysähtymään äärelleen hetkeksi. Myös soutuveneitä on mahdollista vuokrata! Rannan välittömässä läheisyydessä sijaitsee historiallinen ja uskomattoman rehevä ryytimaa, jonka toivoisin säilyvän ainiaan. Esimerkiksi ihmetellessä itseä pidempää ja oman pään kokoista auringonkukkaa, sitä hyvinkin hiljentyy hetkeksi. Ryytimaa tulvii kukkasia, perhosia ja muhkeita hyötykasveja. Ryytimaan yhteydessä toimii yhteisötalo Kurpitsa, jonka takana olevat ihmiset järjestävät tapahtumia mm. sadonkorjuuseen liittyen. Kurpitsatalon pihamaalla on sympaattinen elämyspolku lapsille.

5. Litukan siirtolapuutarha: Paikka, jolle olen menettänyt pienen osan sydämestäni. Aivan meidän nurkilla tämäkin. Litukan siirtolapuutarhassa on uusi ja vanha osa. Yllättäen uusi on kivempi, rehevämpi ja ohikulkijoillekin avoimempi. Uusi puoli löytyy Kekkosentien pohjoispuolelta, Petsamon kainalosta. Kun Litukassa oli kirpputori muutama viikko sitten, sain kokea palan taivasta. Palstojen omistajat myivät tavaroitaan palstoillaan, joille pääsi kuin valtiovierailulle huumaavan kauniiseen kuningaskuntaan. Jokainen palstansa kuningatar jutteli mielellään mukavia ja esitteli palstaansa. Muutamilla oli käynnissä unelmien päiväkahvit puutarhassaan. Astiastot olivat vanhaa mummolaposliinia ja marjapiirakat leivottu oman maan antimista. Niin ne toiset elävät, ehkä minäkin vielä joskus.

6. Hatanpään arboretum: Melkein unohdin! Satumainen pakopaikka kaupungin vilskeestä. Pyöräilimme kerran Arboretumin läpi. Paikka on yllättävän iso ja moni-ilmeinen, mitä ei kävellen saa välttämättä selville. Täällä voi ihastella kasvien kirjoa, viettää piknikkiä, käydä kahvilassa. Rantanäkymät ovat upeat ja sielua rauhoittavat.

Keltainen talo

kuva: aamulehti.fi

Kävin tänään hyvin kauniissa paikassa, joka löytyy yllättävän läheltä. Kävelymatkan päässä vanhempieni luota. Kyseessä on Keltainen Talo, sisustus-, ehkä jopa lifestylemyymälä ja kahvila kauniissa maalaismaisemassa, ihanassa vanhassa keltaisessa talossa. Keltaisessa Talossa on viihtyisä pihapiiri ja siellä on mahdollista majoittua bed&breakfast -henkeen yläkerran kahdessa vierashuoneessa.

Luulin, ettei minusta koskaan tulisi sellaista naista, joka kuolaa sisustustavaroiden perään ja haaveilee kesämökin omistamisesta ja somistamisesta. Keltainen Talo on kuitenkin niin täydellinen pala unelmaa maalaisidyllistä haaveilevalle kaunosielulle, ettei siellä voi olla hullaantumatta paikkaan ja ympäristöön.

Annoin äidilleni myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi lahjakortin kakkukahveille Keltaiseen Taloon kanssani. (Sellaisia ei taida oikeasti olla olemassa, annoin siis konkreettisesti tällaisen kauniin Joutomaan kortin, mihin olin tuon tekstin kirjoittanut. :)) Kaikki leivonnaiset tehdään paikan päällä ja ainakin minun marianne-mango-juustokakkuni sekä äidin tuhti porkkanakakku olivat molemmat herkullisia. Nautiskelimme myöhäiset aamupäiväkahvimme Keltaisen Talon puutarhassa, ison puun lempeässä varjossa. Suloiset tarjoilijatytöt toivat meille kahvit ja teet pöydän ääreen ja olivat niin kohteliaita, että tuntui kuin olisi ollut kahvihetkellään aivan jossain muualla kuin kotinurkilla.

Ennen ja jälkeen kahvihetken ihastelimme myymälän valikoimaa. Siellä on kyllä kaikkea, mitä estetiikasta nauttiva herkkis voi haluta. Kynttilöitä, koristeita, astioita, tekstiilejä, rasioita, saippuoita, pieniä herkkuja kauniissa purkeissa... mutta myös esimerkiksi Maison Bellen mainioita puhdistusaineita. Sellaista olisin ostanut, jos siellä olisi ollut sitä keittiön yleispuhdistusainetta. Vaan ei ollut. Käsitiskiaineita ja kylpyhuoneen puhdistusaineita oli. Myöhemmin syksyllä Maison Belle -valikoimaan on tulossa kaikkea uutta, joten sitä odotellessa.

Jos en puhdistusainetta koriini saanutkaan, niin hurmaavan tuoksuista appelsiinisaippuaa ostin pienen, suloisesti pakatun palasen. Nyt täytyy löytää vielä kaunis palasaippuan alusta jostakin ja teroittaa isännälle, että lavuaarin reunaa ei sovi kansoittaa miehisillä komeudenhoitotuotteilla siinä määrin kuin tähän asti on tapahtunut... Lisäksi ostin herkullisen värisiä tuikkukynttilöitä, joita sai venetsialaisten kunniaksi 12 kappaletta 9:n hinnalla. Valitsin erilaisia vihreitä, violetteja, oransseja, punaisia, pinkin... Äidille annoin kaksi tuosta satsista. Tuikkukynttilän värillä ei käytössä liene suurtakaan väliä, mutta ehkä sillä on sama vaikutus kuin kauniilla alusvaatteilla: itseä hykerryttää, kun tietää kauniin salaisuuden.

Viihdyimme Keltaisessa Talossa puolisentoista tuntia, ja aika kului siivillä. Tuo on ihana paikka pysähtyä, kuljeskella ja ihastella, mitä kaikkea kaunista tähän maailmaan mahtuukaan ja miten monin tavoin elämästään voi tehdä vähän pehmeämpää.

Suosittelen lämpimästi poikkeamaan, jos matkasi on Tampereelta Lahteen päin. Keltainen Talo on aivan siinä tien vieressä, mutta silti kätkettynä omaan, salaiseen ja kauniiseen maailmaansa.

Reseptivihkon sivu 2

Lauantai-iltana tein muhkean ja hyvän iltapalan: pieniä lohkoperunoita, paistettua lohta ja jogurttikastiketta. Joku salaatti tuohon kylkeen olisi ollut jees, mutta ei sattunut kaapista löytymään.

Välihuomautuksena, että iltapalamme ovat aina välillä etelä-eurooppalaisen muhkeita, koska toinen meistä on kolmivuorotyössä ja iltavuorojen jälkeen meillä on ko. päivän ainoat yhteiset hetket ennen nukkumaanmenoa. Ne hetket on mukava viettää yhdessä pöydän ääressä. Niinpä minun tulee tehtyä ateriaa vastaavia iltapaloja aina silloin tällöin. Mutta ne reseptit:

Lohkoperunoiden pikkuserkut (2:lle suuriruokaiselle)

10-15 pientä perunaa
1 dl oliiviöljyä
2-3 valkosipulin kynttä
chiliä ja rosmariinia maun mukaan (paljon!)

Pilko perunat kahtia ja mahdollisesti taas kahtia. Kunhan saat söpöjä, pieniä lohkoja, suunnilleen samankokoisia. Lorota öljy kulhoon ja murskaa sekaan valkosipulinkynnet. Lisää perunat, kääntele perunoita kulhossa. Mieluiten käsin, niin saat parhaat fiilikset ruoanlaitosta... Lisää mausteet ja sekoittele perunoita kulhossa vielä reipas tovi. Lado perunat pellille leivinpaperin päälle. Kaada ylijäänyt mausteöljy päälle, jos oot oikein härski tyyppi. Meikä on. Paista perunoita 175 asteessa 30-45 minuuttia, riippuu palasten koosta ja tykkäätkö kuinka ruskeista perunoista.


Hyvin Iso Paistettu Kalanpala (2:lle)

1 lohifile, ei nyt sentään liian suuri
3 rkl sitruunamehua
merisuolaa
rakuunaa
1 rkl jotain potkuisaa maustekastiketta, käytin Amazonin vihreää kastiketta

Laita kala maustumaan jo pari tuntia ennen paistamista. Itse annoin kalan hengailla mausteissansa käärepaperinsa päällä keittiön työtasolla, mutta en tiedä mitä kaikkia hygieniasääntöjä rikoin.

Maustoin näin: pyörittelin suolamyllystä jonkin verran suolaa kalan päälle, mutta laitoin päälle myös kokonaisia merisuolakiteitä. Kala ei ime itseensä määräänsä enempää suolaa, joten liian suolaista kalaa et voi tehdä. (Muutoinkin mausteita on oltava reilusti, jos haluat niistä kalaan makua. Esim. tuo Amazon-kastike on hävyttömän tulista ja kirpeää, mutta noinkin suurissa määrin kalaan laitettuna se ei edes puskenut lopputuloksessa läpi.) Suolan jälkeen heitin päälle runsaasti sitruunamehua, sitten kuivattua rakuunaa ja lopuksi Amazon-kastiketta. Vähän sopii kalanpalaa hieroa ja taputella mausteidenlaiton jälkeen. Mutta ei kovakouraisesti. (Sitruuna alkaa hapollaan välittömästi kypsyttää kalaa ja tekee sen rakenteesta hauraamman.) Kalanpalaa kannattaa myös käännellä, jotta saa mausteet sinne selkäpuolellekin.

TÄRKEÄÄ: Juuri ennen paistamista PYYHI mausteet huolella pois kalan pinnasta. Juuri niin. Muutoin saat paistetulle kalallesi pohjaan palaneen, mustan maustekerroksen. Nami. Kas siksi, rakas lapsi, kalasi joutui muhimaan pari tuntia mausteissa ennen paistamista. :)

Laita kala ensiksi epäsuomupuoli (se pinkki, lihaisa) pannulle päin, melko kuumalle pannulle (4:lle). Näin saat mukavan paistopinnan epäsuomupuolelle. Paista muutama minuutti, vaihda sitten selkäpuoli alaspäin. Itse tarvitsin kaksi lastaa kääntämisen avuksi. Pysyi kasassa! Kypsymistä voit seurata fileen sivusta, paistuneen kalan raja kiipeää vähitellen ylöspäin. Voit tiputtaa lämpöä loppua kohden. Kala on siitä hieno raaka-aine, että maistuu hyvältä sekä ylikypsänä, kypsänä että pikkuriikkisen roseenakin. Paistamisessa ei voi siis kauheasti feilata!


Hätähousun jogurttikastike

1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl valkosipulista salaatinkastiketta
1 rkl pestoa
pippuria
1 tl juoksevaa hunajaa

Sekoita kaikki ainekset yhteen, viimeiseksi hunajaa ohuena norona. Lisäile aineksia maun mukaan, jogurtti- ja kermaviilikastikkeiden kanssa voi säätää loputtomiin. "Vähän vielä yrttiä, vähän vielä sinappia, ahaa, nyt ripaus pippuria..."

HUOM. Mitat ovat noin-tasoa, en mittaile ruokaa laittaessani juurikaan. :)

Vapaan kaupunkitilan puolesta!

Olin eilen myymässä tavaroitani Näsinpuistokirppiksellä. Tapahtuma oli aivan mielettömän ihana ja leppoisa ihmisten yhteenkerääntymä. Vaikka ilmoittautuneita oli facebookissa yli tuhat, ei ruuhkaa ollut missään vaiheessa. Eniten ihmisiä oli iltapäivästä, viiden jälkeen meno selvästi hiljeni. Itse keräsin kimpsuni pois kuudelta, kun ilma viileni, ihmiset vähenivät ja naapurimyyjätkin luovuttivat.

Tärkeintä minulle ei ollut tuotto, vaan loistavan idean tukeminen ja tavaroista eroon pääseminen. Sainkin myytyä yli puolet tavaroistani (joita oli PALJON). Hintani olivat sellaiset, että kaikkien ostajien ilmeet kirkastuivat, kun he kuulivat ne. Eniten ihmiset hypistelivät koruja ja cd-levyjä. Jokainen ostaja oli niin suloinen, että olisin halunnut hänestä kuvan ostamansa asian kanssa. Oli ihanaa käydä pieniä keskusteluja ihmisten kanssa. Tunnelma oli niin välitön ja iloinen, että aika kului siivillä ja viisi tuntia viltillä kököttelyä tuntui ehkä parilta tunnilta.

Suuri ja lämmin kiitos ihanille ystävilleni, jotka auttoivat mua kantamaan tavaroita paikalle, järjestelemään niitä ja sijaistivat mua sen aikaa, että pääsin itsekin vähän kiertelemään ja käymään vessassa. Olette kultaa<3.

Tapahtuman oli "järjestänyt" Hukkatila-yhdistys, joka on joutilaisuuden ja kaupunkitilan vapaan käytön puolesta. Näkyvissä on ehdottoman upea ja sydäntälämmittävä kehitys, jossa ihmiset ottavat kaupunkitilan haltuunsa yhteisiin ja yhteisöllisiin tarkoitusperiinsä. Näsinpuistokirppiksellä oli kaikkea hienoa, oli kioskia ja livemusiikkia mm. Janne Laurilan toimesta. Ihmisillä ei ollut kiire minnekään, he juttelivat tuntemattomien kanssa, nautiskelivat kauniista elokuisesta lauantaipäivästä sydämensä kyllyydestä ja siinä sivussa tekivät hienoja löytöjä toisten kaappien kätköistä. What's there not to like?

Tänään kaupunkitilan haltuunotto saa jatkoa Ravintolapäivän muodossa. Se on kuulkaa suomalainen idea! Kuinka hienoa! Minun puolestani monille viranomaismääräyksille ja -rajoituksille saakin näyttää takamusta. Tämä on juuri oikea tapa siihen. Ihmiset osaavat yleensä käyttäytyä hienosti, vaikka heitä kerääntyisikin yhteen. Jos nyt ei oteta huomioon eilistä Kontufestiä, mikä varmasti joidenkin silmissä pilaa vapaamuotoisten yhteenkokoontumisten maineen taas joksikin aikaa. Sanotaanko, että fiksut ihmiset osaavat käyttäytyä fiksusti. Ne loput tarvitsisivat jonkinlaista apua...

Ekologisuutta arjessa, osa 4: kulutus

Alkajaisiksi tämä:



Todella hyvää ja hyödyllistä katsottavaa. Vähemmän viitseliäille tai kielirajoitteisille tiivistettäköön, että tapahtumaketju, joka mahdollistaa sen, että voit ostaa kotiisi turhakkeita, on kauhea. Arvokkaista ja hupenevista luonnonvaroista tuotamme tavaroita, joista tulee jätettä. Tuotantoketjun jokaisessa vaiheessa ilmoille pössähtää kemikaaleja ja ilmansaasteita. Tuotanto riistää luontoa ja maita, joissa noita raaka-aineita on. Afrikkahan on yksi suuri bisnesleikkikenttä länsimaille.

Ihminen näkee päivittäin tuhansia mainoksia. Mainokset on suunniteltu niin, että tuntisimme olevamme huonoja ja vähemmän arvokkaita, jos emme haali käsiimme mainostettavia tuotteita. Länsimaiden tulevaisuuden lasketaan sairaalloisesti olevan jatkuvan talouskasvun varassa. Meidän pitää tienata enemmän, jotta voimme kuluttaa enemmän. Tullessamme väsyneinä kotiin töistä istahdamme tv:n ääreen, josta meille kerrotaan, ettemme ole tarpeeksi laihoja, kauniita, rikkaita, menestyviä tai mitä tahansa muuta soopaa. Lähdemme kauppaan ostaaksemme elämämme tyhjyyttä täydemmäksi. Täytyy tienata lisää, jotta voi ostaa lisää, jotta voi olla parempi. Alkaa ahdistaa ja on turvauduttava masennus- ja unilääkkeisiin, jotta jaksaa painaa pitkää päivää töissä. Jotta saa lisää rahaa. Jotta voi ostaa.

Paskanmarjat.

En haluaisi nähdä evoluution johtaneen meitä siihen, että hukumme ahdistukseen ja rojuun. Sivistyneessä yhteiskunnassa ihmisen tarvitsisi tehdä vain itselleen mielekästä työtä sopivissa määrin. (6 tunnin työpäivät!) Sivistyneessä yhteiskunnassa kulttuuri olisi ilmaista ja kaikkien saatavilla. Sivistyneessä yhteiskunnassa toteuttaisimme itseämme henkisesti vailla materian ja pakkokuluttamisen orjakahleita. (Menipä Zeitgeistiksi.) Eläisimme ekologisen kestävyyden rajoissa ja voisimme iltaisin mennä nukkumaan hyvillä mielin siitä, että jälkipolvillekin jää vehreä planeetta, jolla tallustaa.

Tämän vihaisen ja yläpilviä viistävän johdannon jälkeen koitan ilmaista, miten välttää kerskakulutusta. Oma paheeni on kirjojen ostelu. Niitä vain jotenkin tarttuu mukaan. Kirjat on onneksi helppo laittaa kiertoon, kun niitä ei enää itse tarvitse. Aiemmasta paheestani, liiallisesta vaatteiden ostelusta, olen pässyt eroon. Ostan enää vain sellaista, jota tiedän käyttäväni paljon. Olen onnistunut jopa jättämään kauppaan vaatteita, joita olisin varmasti käyttänyt paljonkin, mutta enpähän vaan oikeasti tarvinnut. Aina voi siis kysyä itseltään sekä "tarvitsenko tätä?" että "voinko olla ilman tätä, kun olen tähänkin asti pärjännyt?". Kieltäytyminen jalostaa luonnetta, ja sen sijaan, että astuisit ulos kaupasta pettyneenä tyhjiin käsiisi, tulisikin niistä olla voitonriemuinen. Vältit kiusaukset! Voittaja!

Kulutuksessa panostan laatuun määrän sijasta. Hyvä esimerkki ovat korut. Ostan mieluiten pienten suomalaisten suunnittelijoiden ja käsityöläisten tekemiä koruja. Niiden ostamisesta ja käyttämisestä tulee hyvä mieli. Koruilla on tekijä ja tarina, niitä ei ole pieni lapsi väkertänyt kasaan jossain hikipajassa Kiinassa. Toinen hyvä esimerkki on luomuruoka. Kun poljimme pyörillä Prismaan ja ostimme luomutomaatteja paperipussissa, oli se minulle pala taivasta. Millaista herkkua! Luomu on toki kalliimpaa kuin tavallinen ape, mutta eläinten ja luonnon paremmasta kohtelusta ja ruoan puhtaudesta maksaa mielellään vähän ekstraa.

Sanonta "köyhän ei kannata ostaa halpaa" sisältää totuuden siemenen. Läppärini täyttää kohta viisi vuotta ja toimii edelleen mainosti. Se ei ole käynyt kertaakaan huollossa tai saanut viruksia. Miten se on mahdollista, kysytte te. No, tämä on omenakone. Mäkki. Laatu maksaa, mutta laatu kestää. Keväällä päätimme aikuistua ja ostaa ensi kertaa sohvan. Kiersimme Ikeaa ja olimme jo päättäneet, minkä sohvan sieltä ostaisimme. Onneksi päätimme vielä kiertää läpi Kalevan huonekalukaupat, sillä Askosta löytyi juuri sopiva sohva. Kotimainen! Klassisen ja silti modernin näköinen! Varmasti laadukas! Ei ole kaduttanut hetkeäkään ostopäätös. Ikea-sohva olisi kaduttanut viimeistään siinä vaiheessa, kun se parin vuoden päästä olisi mennyt rikki. Suuria hankintoja kannattaa ajatella niin pitkälle tulevaisuuteen, että voit olla varma niiden kestävyydestä ja esteettisyydestä vuosien päähän.

On yksinkertaisesti ihanaa elää niin, että kaapeissa on tilaa ja tietää kaikki omistamansa tavarat. Jos jotain tarvitsee, se löytyy nopeasti. Epäsäännöllisin väliajoin käyn kaappeja läpi, kun omistaminen alkaa ahdistaa. Salaa haaveilen vähintään vuoden kestävästä maailman kiertämisestä, jolloin minulla olisi mukanani vain rinkallinen välttämättömyyksiä.

Kulutukseen liittyen voin suositella lämpimästi paria kirjaa, jotka molemmat löytyvät omasta hyllystä, krhm.

Alexander von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito
Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

Ekologisuutta arjessa, osa 3: kierrätys

Meillä lajitellaan jätteet kuuteen eri kategoriaan: kuivajäte, biojäte, lasi, metalli, paperinkeräys ja pahvi/kartonki. Näistä kuivajäte-, biojäte- ja paperinkeräysastiat löytyvät omasta pihasta ja loput kolmet roskat kiikutamme läheisen Tammelan torin isolle keräyspisteelle. Porissa olisi ollut mahdollisuus lajitella erikseen vielä energiajäte, mutta en saanut koskaan aikaiseksi tutustua kunnolla asiaan. Tampereella, ainakaan meillä päin, ei energiajätteelle omaa keräysastiaa löydykään. On vaan tuo kuivajäte.

Suurin kysymys jätteiden lajittelussa lienee viitseliäisyys. Mutta kun järjestää kaikille erilaisille jätteille järkevät keräysastiat kotiinsa, ei homma ole suurikaan. Ihan sama vaiva on tiputtaa jäte mihin tahansa astiaan, niin miksei sitten siihen oikeaan.

Paperinkeräysastiana meillä on vanha pyykkikori eteisen nurkassa, naulakon alla. Ei täyty liian nopeaan, varsinkaan sen jälkeen kun laitoin ilmaisjakelut kieltävän tarran oveemme ja siirryimme Aamulehdessä pelkkään viikonlopputilaukseen.

Biojäteastiana on pieni, kannellinen ämpäri. Pieni siksi, että se tulisi tyhjennettyä usein! Teemme niin paljon ruokaa vihanneksista ja juureksista, että biojäteämpärimme täyttyy nopeaan.

Metalli- ja lasijätettä tulee vähemmän, joten niitä keräilen huuhdeltuina keittiön kaappiin, josta sopivan määrän tultua täyteen nakkaan ne muovipussiin ja teen torikeikan. Pahvi- ja kartonkipakkauksia keräilen litistettyinä isoon muovipussiin, joka hengailee jossakin nurkassa.

Ja nyt vastaus kysymykseen, jota kuitenkin mietitte silloin tällöin, mutta ette kehtaa kysyä keneltäkään: Jos kaupassa käyttää omaa kangaskassia, eikä osta muovipusseja, niin mitä sitten käyttää roskapusseina? No, kaupassa myydään roskapusseja rullissa! Ta-daa! Ne on tehty ohuemmasta muovista kuin ostosten pakkaamiseen tyrkytetyt, joten ne ovat ekologisempi valinta.

Ostapa seuraavalla kerralla kaupasta kangaskassi ja pidä sitä aina mukanasi. Meillä roikkuu kasa kangaskasseja eteisen naulakossa ja väittäisin, että yhdeksän kertaa kymmenestä käytämme niitä kauppareissuilla. Eli aina silloin, kun lähdemme kauppaan. Joskus kaupassa käymisen tarve iskee kesken kaupungilla vaeltelun, eikä kangaskassia ole mukana. Silloinkin ostan mieluiten paperikassin tai maatuvan, ohuen muovikassin.

Itselleni jätteiden lajittelu on automaattista, enkä näe vaihtoehtonakaan siitä luopumista. Omatunto soimaisi. Lisäksi kun noita käyttämiämme lajittelupaikkoja on tasan kaksi ja kaukaisempi niistä kävelymatkan varrella kaupungille mennessä, niin en voi valittaa jätteiden lajittelun vaikeuttavan elämääni. Miksi ylipäätään pitäisi suhtautua oikein tekemiseen ja oikein elämiseen niin, että siitä voisi mitään vaivaa olla? Palkkiohan on mitä parhain: puhtaampi maapallo meille kaikille ja puhtaampi omatunto kierrättäjälle.

Kierrättää kannattaa jätteiden lisäksi ehjää tavaraa, jota ei tarvitse. Tulepa myymään tavaroitasi joko Näsinpuistokirppikselle tulevana lauantaina tai Kalevan iltapäivään sunnuntaina! Itse olen menossa Ikea-kassillisen tai kahden kanssa ensin mainittuun, vaihtorahakassan keräys on jo käynnissä. :) Olen myös kolmesti ottanut kirpputoripöydän ja kokemus on ollut joka kerta positiivinen. Pelastusarmeijalle ja Fidalle on tullut vietyä muutama kassillinen tavaraa. Ainakin Itsenäisyydenkadun Pelastusarmeijan kirppis ottaa vastaan kaiken tavaran (paitsi meidän vihreää retrosohvaa ei ottanut, ja se laitettiin raskain sydämin kaatopaikkakuormaan nyyh!) ja karsii itse pois ne, mitä ei voi laittaa myyntiin.

Kivointa on kuitenkin ollut antaa itselle hyödyttömiä tavaroita kavereille. Ei koskaan tuputtaen! Nytkin ovat kaverit saaneet käydessään valita isosta Näsinpuistokirppikselle menevästä kassista mieleisensä päältä. Mulle tulee sellaisesta hyvä mieli.

Sydäntä lämmittävää ruokaa

Tein kohtuuhyvää ruokaa.

Peruna-punajuuri-laatikko

* 4 pientä perunaa
* 2 pientä punajuurta
* 1/2 sipulia
* 1/2 porkkanaa
* 2 dl vettä
* 1/2 kasvisliemikuutiota
* suolaa
* pippuria
* 1/2 dl juustoraastetta
*

1. Kuori kasvikset. Kuutioi perunat, punajuuret ja porkkana ja silppua sipuli.

2. Pane kasvispalat voideltuun uunivuokaan.

3. Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio. Kaada vuokaan.

4. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Kokeile kasvisten kypsyyttä haarukalla.

5. Lisää juustoraaste. Paista vielä 5 minuuttia.

...

Ohje löytyy: hs.fi/ruoka. Hain sieltä punajuuriohjeita, koska olen himoinnut punajuurta päiväkausia. Ohjeen ja toteutuneen version eroina oli, että laitoin kokonaisen porkkanan ja kokonaisen sipulin sekä kolmisen desiä kasvislientä. (Sekä lisäsin mausteisiin rosmariinia ja juuston määrä ainakin tuplaantui.) Milloinkahan opin laittamaan tarpeeksi vähän nestettä uuniruokiin ja -vuokiin ja kiusauksiin? Tuossakin oli nyt vähän liikaa.

Ohje on siitä hyvä, että se on melko vaivaton. Itse rakastan juuresten kuorimista ja pilkkomista, koska silloin tuntee tekevänsä Ruokaa isolla ärrällä. Oikeista aineksista itse tehtyä, ja vieläpä kasvisruokaa. Voisinkin jakaa toisen vaivattoman kasvisruokaohjeen, jonka olen itse kehittänyt ja josta on tullut herkkuani.

Kookoksinen kasvissosekeitto

2-3 perunaa
3-4 porkkanaa
keskikokoinen kukkakaali

riittävästi vettä peittämään pilkotut kasvikset kattilassa
kasvisliemikuutio

1 dl kookosmaitoa

mausteita, esim. jeeraa, rosmariinia, chiliä, pippuria, paprikaa

- Kuori ja pilko kasvikset, keitä aivan läpikypsiksi kasvisliemessä.
- Kaada suurin osa keitinliemestä pois. Nesteen määrä riippuu siitä, kuinka juoksevaa keittoa haluat. :)
- Surauttele sauvasekoittimella sileäksi soseeksi, lisää kookosmaito puolessa välissä surauttelua ja sekoita se näkymättömiin soseen sekaan.
- Lisää mausteet.

Tämä on oikeasti niiiin hyvää. Kookosmaito ei maullaan juuri erotu, mutta tekee keitosta satumaisen samettista ja pehmeää.

...

Hyviä kasvisruokaohjeita otetaan vastaan! Muistattehan, että lopettamalla lihansyönnin ihminen keventää hiilijalanjälkeään neljänneksellä. Se on roima määrä ja melkoinen ympäristöteko. Syön lihaa silloin tällöin, mutta suunta on kasviksiin päin. Lihan syöminen on lähinnä opittu tapa, josta jokainen voi päästä eroon. Toki on meitä ja teitä, jotka vaan tykkäävät liharuoista, enkä minä niitä keneltäkään kokonaan kieltäisi. Mutta jokainen voi lihankulutustaan vähentää ja löytää tilalle herkullisia ja terveellisiä vaihtoehtoja. Eivätkö ainaiset kana- ja jauhelihakastikkeet olekin aika tylsää purtavaa?

Väliaikaraportti pyöräilyhaasteen etenemisestä

Joskus ihminen vain yllättää itsensä ja muut. Tekee jotakin sellaista, mihin sen ei olisi kuviteltu pystyvän. Jostakin löytyy sellainen käsittämätön määrä sisua ja selkärankaa, ettei luovuttaminen ole edes vaihtoehto.

Minulla on nyt takana 200 kilometriä polkemista kahden viikon aikana. Ajallisesti olen kuluttanut polkupyöräilyyn 15 tuntia 10 päivän aikana. Liikuntataustani on olematon. Ja nyt minä poljen 2 kertaa 10 kilometriä päivässä, eilen ja tänään olen lähtenyt polkemaan klo 5.00. Väitänpä, että siihen ei joka tyyppi rupeaisi. Olen todella, todella tyytyväinen ja ylpeä saavutuksestani.

Parasta on se olo, mikä tästä tulee, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jokaisen työpäiväni aloitan jo valmiiksi voittajana, koska takana on virkistävä hikilenkki ja suuri onnistuminen. Ylämäet eivät enää edes pahemmin rasita, reisistäni tuntuu löytyvän käsittämätön määrä dynamiittia ja poljen eteenpäin lannistumatta ja sitkeästi kuin höyryjuna.

Olen täysin hurahtanut pyöräilyyn ja voisin keskustella aiheesta silmät innostuksesta säihkyen jokaisen vastaantulijan kanssa. Eilen polkaisimme illan ratoksi Prismaan ja avomieheni sanoi olevansa kateellinen minulle, kun saan polkea työmatkani. Hän on pyöräilyhullu, jolla on harmikseen hyvin lyhyt työmatka.

Jokapäiväinen pyöräily keventää omaatuntoa ja elopainoa. Kotiin päästyäni voin hyvillä mielin lueskella loppupäivän tai tehdä jotain muuta paljon kivempaa kuin lähteä lenkille. Päivän kulutukset kun on jo kulutettu. Kaiken hyvän lisäksi olen virkeä kotiin päästyäni, enkä samalla tavalla väsynyt kuin tunkkaisella bussilla kulkiessani. Tässä haasteessa on pelkästään plussia.

En ole koskaan nauttinut ohjatuista liikuntahommista. Tunnen sellaisissa itseni aina rumaksi norsuksi posliinikaupassa. Jumppatyttöjen elämä ja loppumaton energia on ollut mulle mysteeri. Olen puolet elämästäni tuskastellut, ettei musta koskaan tule reipasta ja ponnaripäistä jumppatyttöä, jolla onnistuu elämässä kaikki. Mutta nytpä mulla on oma, upea lajini, josta nautin täysin rinnoin ja jonka suorittamisen aikana voin uppoutua ajatuksiini ja katsella maisemia sekä saada raitista ilmaa. Samalla myös pääsen jonnekin, enkä vain hölmösti nökötä ummehtuneessa salissa, jonka räikeät valot aiheuttavat päänsärkyä.

Harvoin on elämä näyttäytynyt yhtä absurdina kuin tässä yhtenä iltapäivänä polkiessani kotiin Onkiniemen Elixian ohi, jonka ikkunoista näin sisällä olevan käynnissä spinning-tunnin. Siellä ne polkivat hiki päässä karmean jumputuksen tahtiin, eivätkä päässeet minnekään. Meikäläiselle kelpaa vain the real thing tässä hommassa.

Ei ole epäilystäkään, ettenkö jatkaisi haastettani loppuun asti. Ehkä vähän pidemmällekin.

Minun Tampereeni, osa 3: juomalat

Loogista jatkoa edelliseen. Useimmiten poikkeamme baariin alkuillasta mentaliteetilla "juodaan yhdet tai kahdet, luetaan iltapäivälehdet ja rupatellaan." Hiomme tuopin ääressä usein esim. lomasuunnitelmia, joten arvostamme hiljaisia paikkoja. Liian varhain vanhenneet?

Kuitenkin, kurkun kostuttajia:

1. Salhojankadun pub: Ah tämä on niin hieno paikka. Myös wikipedia mainitsee Salhojankadun pubin. Sijainti taasen Tammelassa aivan kotinurkillamme. Astu sisään, pääset aikakoneella hyvin kauas. Sisustus on 60-70 -lukujen taitteesta, mutta tunnelma on kuin vuosisadan takaa. Suomen vanhin brittityylinen pub, repikää siitä. Kyllä meillä on Tampereella kaikkea! Olutvalikoima on aivan riittävä ja palvelu useimmiten ystävällistä.

2. Telakka: Legendaarinen kulttuuritalo, johon on mahdollista rakastua. Aina, kun käyn täällä, tulee kotoisa ja elämään hullaantuva olo. Telakalla tiivistyy sellainen määrä sivistystä ja boheemia ilmapiiriä, että huonommin kulttuuria kuluttava haukkoo happea ja kaipaa viereiselle, tappavan tylsälle ja persoonattomalle Passionin terassille. Telakan terassi taasen on kaupungin mukavin, no question about that. Eriväriset puutuolit hehkuvat henkistä lämpöä. Telakalta saa myös hyvää syötävää. Ronnie Starrin rumpali osti minulle kerran täällä jäätelön ja esitteli takahuoneen saunaa. Vaatteet päällä. Mut sauna oli hiano.

3. O'Connells: Ihana, iso irkkubaari rautatieaseman läheisyydessä. Koostaan huolimatta hyvin kotoisa paikka, josta on helppo löytää rauhallinen nurkkaus ja pistää lautapelit pystyyn kavereiden kanssa. Lautapelivalikoima on oikein hyvä! O'Connells on miellyttävän autenttinen ja ajan patinoima. Tapahtumia paljon, keikkoja varsinkin. O'Connellsista saa myös kelpo apetta.

4. Ruby & Fellas: Melko tuore tulokas kaupungin britti/irkku-pubitarjonnassa. Sisustus on viimeisen päälle hieno ja harkittu ja musiikki hyvää ja asiaankuuluvaa. Palvelu hyvää. Rubyssa on mielenkiintoisia keikkoja ja hyvä tunnelma. Ainoa miinus, ja keskipitkä sellainen, tulee ruoasta. Kolmen annetun mahdollisuuden jälkeen en voi suositella syömään Rubyssä. Kolme kertaa kolmesta on ollut jotain huomauttamista ruoassa. Kasvishampurilaisen pihvi oli mössöä, lohisalaatin lohi aivan ylipaistettua ja kanasalaatin salaatti tympeää ja halvan oloista keskellä salaattisesonkia. Mutta paikka on hieno ja viihtyisä.

5. Panimoravintola Plevna: Niin lähelle kuin voit saksalaista oluttupaa Tampereella päästä. Paikka on iso kuin mikä, mutta yllättävän viihtyisä. Tarjolla kaikkia Plevnan panimon tuotteita, joista kehotan maistamaan erityisesti panimon simaa, muulloinkin kuin vapun aikaan. Niin hyvää! Erityisen mietityttävän elokuvan jälkeen on lähes pakollista käydä Plevnassa olusilla pohtimassa elokuvan sanomaa.

6. Mustanlahden satama: Erittäin hienossa miljöössä kelpaa siemailla. Satamassa on terassi Särkännieminäkymin. Nyt elokuun iltoina paikassa on omaa taikaansa, kun valot syttyvät satamassa ja huvipuistossa. Kaunis levähdyspaikka, jossa myös paljon tapahtumia ja keikkoja. Juuri lauantaina olimme täällä katsomassa burleskia Ship ahoy! -tapahtumassa.

7. Varsinaisissa yökerhoissa en käy juurikaan, mutta niistä valitsen mieluiten Ruman tai Klubin. Myös Armas ja Doris yllättivät positiivisesti sen yhden kerran, kun olen niissä käynyt.
...

Tässä nämä eniten mainitsemisen arvoiset, joissa on tullut käytyä. Esimerkiksi Palomar kiinnostaa, mutta ei ole tullut vielä poikettua. Tietystikään kapakoiden penkkien kuluttaminen ei niitä parhaita harrastuksia ole, mutta...

Minun Tampereeni, osa 2: syömälät

Kulinaristiset nautinnot ovat taloutemme jäsenten sydämiä lähellä, joten ruokapaikkoja on tullut testattua täällä asutun vuoden aikana.

Ruokaa:

1. 2h+k: Täällä olen syönyt kolmesti, ja joka kerta hyvää ruokaa. Listalla on salaatteja, jättimäisiä toasteja, pastoja ja liharuokia. Salaatit ovat runsaita ja ihastuttavan sivistyneitä. Tiedättehän, laadukkaita salaattilajikkeita, sopivasti balsamicoa ja tuoreet lisukkeet. Ravintola on viihtyisä tiiliseinineen ja avokeittiöineen. Palvelu on ystävällistä, mistä suuri plussa. Ilta-aikaan suosittelen pöytävarausta. Suosittelen myös paikan makeita jälkiruokajuomia! Vain aikuisille. ;)

2. Napoli: Lähes 2h+k:n naapurissa on Tampereen paras pizzeria. Täältä saa nimenomaan pizzoja kahdella zetalla, eikä rasvaisia roiskeläppiä. (Joille niillekin on toki aikansa ja paikkansa.) Napolin listalla on noin sata erilaista pizzaa, joten mieleinen löytyy varmasti. Raaka-aineet ovat ensiluokkaisia ja maistuvia, ja täyteyhdistelmät jännittäviä. Pitsan päälle saa lusikoida murskattua valkosipulia niin paljon kuin sielu kestää. Napolista saa myös hyviä, suuren suuria pasta-annoksia. Lounasaikaan ruuhkainen paikka.

3. Gastropub Soho: Soho-hampurilainen on mielettömän hyvä! Täältä saat kenties kaupungin parasta pubiruokaa, niin modernia sellaista kuin brittiläisittäin perinteistäkin. Paikan uuniperuna-annokset ovat järjettömän kokoisia ja silti vain kympin hintaisia. Soho on mainio paikka istua iltaa pienen, nälkäisen kaveriporukan kesken, sillä se on pubinakin oikein mukava. Täällä katsellaan brittifutista antaumuksella ja kaiuttimista raikaa hyvä musiikki. Sangen brittiläinen pubi, mistä iso peukku!

4. Zarillo: Paikan hampurilaisateriat ja etenkin niiden alennuspäivä tiistaisin (useimmat hampurilaisateriat hintaan 5,50!) ovat lähes legendaarisia. Zarillo sijaitsee vastapäätä Sohoa, joten ruokapaikan valinnan voi jättää aivan viime tippaan. Samoissa kortteleissa rautatieaseman ja Hämeensillan välissä sijaitsevat myös 2h+k ja Napoli sekä aikaisemmin hehkuttamani Cafe Europa, joten voidaan mielestäni puhua mukavien ja mutkattomien ruokapaikkojen parhaasta keskittymästä Tampereella.

5. Cafe Gopal: Meikäläisten melkein nurkilla Tammelassa, Kahvillan välittömässä läheisyydessä sijaitsee suomalaisten hippien ylläpitämä, intialainen lounasravintola, jossa et saa syödäksesi mitään, millä on ollut silmät. Ruoka on hyvää ja tuo hyvän mielen. Lounaan saa koota itse seisovasta pöydästä ja annoksesta maksetaan painon mukaan. Paikassa on hyvää Tammela-henkeä; omaehtoisuutta ja yhteisöllisyyttä.

6. New Chinese Food: Jos kiinalaisesta tykkäät, niin suosittelen ehdottomasti tätä. Onneksemme se sijaitsee myös Tammelassa, mikä tarkoittaa, että sieltä tulee haettua ruokaa silloin tällöin. Kehuttu ja perin pohjin hyväksi havaittu. Ota ruoka mukaan ja mene läheiseen Sorsapuistoon tai Tammelan torille syömään! Rafla itsessään on hyvin pieni ja sisustus tavanomainen, joten suosittelen take awayta. Yhdestä annoksesta syö kaksi ihmistä vatsansa täyteen.

7. Nanda Devi: Oikein hyvä intialainen Näsilinnankadulla. Muutaman kerran käyty. Taivaallista mangolassia. Täältä joutuu kierimään ulos, sillä annokset ovat ruhtinaallisia.

8. Maruseki: Täällä ollaan vietetty monta mukavaa iltaa suuren sushilautasellisen äärellä. Paikan menu vaihtui jokin aika sitten, ja ehkä kokkikin, sillä palat olivat suurentuneet sen verran, että ne oli vaikea saada kerralla suuhun. Nigiriä tai makia ei haukkailla kuin leipää, joten syömishomma vaikeutui suurentuneiden palojen myötä. Silti oikein suositeltava paikka, ja oikeastaan ainoa laadukas sushipaikka Tampereella. Mikä on...säälittävää?

9. Tivoli: Tämä on näppärä ruokapaikka, jos tekee mieli jotakin muuta nopeaa syötävää kuin pitsaa tai purilaista, mutta toivoisi kuitenkin jotain ruokaisaa. En ole syönyt täällä kertaakaan huonoa annosta. Kyseessä siis tanskalainen voileipäravintola, josta saa monenlaisia runsaita voileipiä salaatilla. Kalaiset ovat erityisen hyviä! Sijainti Plevnan vieressä Siperiassa on oikein hyvä, voi käydä syömässä kevyesti ennen leffaa. Hinnat ovat kohtuulliset ja palvelu ystävällistä.

...

Harmillisesti tulee jumahdettua vanhoihin tuttuihin ruokapaikkoihin, mikä meillä usein tarkoittaa jotakin näistä vaihtoehdoista. Ikuisuusprojektina on mennä syömään Roastiin tai Saludiin. Tai Antikaan. Kaupunki on pullollaan ruokapaikkoja, joissa emme ole vielä käyneet, mutta jotka ovat varmasti hyviä.

Minun Tampereeni, osa 1: kahvilat.

Huumaantuneena eilisestä, mainiosta illastani Telakalla päätin, että kaikkien tulisi rakastaa Tamperetta yhtä paljon kuin minun. Tai että kaikilla tulisi olla yhtälaiset mahdollisuudet ja tarvittava tietous kaikkien niiden mahtavien paikkojen löytämiseen ja kokemiseen, joita täällä on. Joten täältä pesee. Aloitetaan toinen juttusarja (olette ehkä huomanneet, että tuo termi huvittaa mua), jossa esitellään monipuolisesti Tampereen helmiä. Ehkä jopa niitä, joita ei matkailuoppaissa mainita! Lähimatkailu on myös ekologista, joten tämä sopii blogin muuhunkin pirtaan. Se pirta on ilmeisen leveä. Tervetuloa siis minun Tampereelleni.

Tampereen kivoimmat kahvilat:

1. Vohvelikahvila. Alkuperäinen sijaitsee hurmaavalla Ojakadulla, Tampereen Pikku-Pariisissa, kaupungin pienimmässä kivitalossa. Sympatiapisteet ovat aivan katossa, miljöö on kerta kaikkiaan ihana.

Minulle jäi epäselväksi, onko uudempi Vohvelikahvila samaa vai eri juttua kuin tuo Ojakadun. Kuparitalon Vohvelikahvila sijaitsee siis keskustammassa, osoitteessa Tuomikirkonkatu 34. Siellä en ole itse käynyt, mutta sisään kurkistellessa käy selväksi, että söpö paikka on tuokin.

2. Runokahvila. Täällä tuli käytyä aina lukioikäisenä, mikäs sen sopivampi kahvila runotytölle olisikaan. Ikkunalautoja kansoittavat runokirjat, katto hilseilee niin, että joku päivä sieltä saa vielä lastun kuppiinsa ja punaisesta yläkerrasta löytyy aina soppi, johon pujahtaa. Kaikki, mitä täältä saa, on hyvää. Sijaitsee myös Ojakadulla.

3. Cafe Europa. Ehkä jopa nykyinen lempikahvilani. (Europa käy myös baarista ja ravintolasta, mutta sijoitin sen kahvila-kategoriaan, jotta pääsisin jo heti aluksi jakamaan tämän helmen!) Parasta Europassa on sisustus, hyvä musiikki, hyvät juomavalikoimat ja ruokalistakin löytyy. Listalta on tullut testattua parit toastit, kyllä maittoivat.

Tai oikeastaan parasta Europassa on se, että siellä voisi viihtyä vaikka miten pitkään. Sinne voi mennä lounaalle, jäädä kahville, ottaa jonkin hyvän oluen, pelata lautapelejä, jakaa ystävien kanssa kannullisen sangriaa... Kaikki tämä huumaavan upeassa ympäristössä, joka täytyy saada itse kokea. Europassa tuntee todella olevansa euroopassa, itselleni tulee paikasta erittäin prahalaiset fiilikset.

Tämän kesän Europa on ollut remontissa vesivahingon vuoksi, mutta avataan uudelleen keskiviikkona 10.8. Kesästäni on puuttunut Europan kokoinen palanen, mikä on hieman surullista. Tuo on kuitenkin kivoimpia paikkoja istua iltaa ystävien kanssa.

Facebook-event Europan avajaisista lupaa niin hyvää, että vesi herahtaa kielelle:
http://www.facebook.com/event.php?eid=200038746715959

4. Amurin helmi. Täällä tuli käytyä keväällä pitkän tauon jälkeen. Historiallinen ja sympaattinen miljöö. Kahvilan yhteydessä toimii pieni leipomo, joten mukaan voi ostaa tuoretta leipää. Pitäisi muistin virkistykseksi käydä uudestaan myös itse työläiskorttelissa, jossa tuli käytyä joskus peruskouluaikoina. Muistan sanomalehtiseinän, en juuri muuta.

5. Kahvilla. Tammelan torin laidalla ihana ajanviettopaikka, jossa kaikki on eriparista ja värikästä ja vanhaa tai tuunattua. Kahvillassa tapahtuu paljon ja paikka on mukavan mutkaton. Yhdessä nurkassa voi rakennella legoilla ja paikasta löytyy kitara asiakaskäyttöön!

6. Pyynikin näkötorni. No ei niitä munkkeja ja maisemia voita juuri mikään. Täydellinen viikonloppuretkipaikka. Kun saa kivuttua tornin juurelle harjun laelle, voi hyvillä mielin nautiskella yhden kardemummaisen munkin.

7. Kahvila Valo. Tyylikäs ja viihtyisä paikka, josta saa pyörryttävän montaa eri teelaatua ja erikoiskahveja sekä pientä syötävää. Viimeksi join täällä jääteen, joka oli ihan oikeaa, sitruunaista jääteetä, eikä mitään esanssia. Nam! Valossa tapahtuu myös paljon, keikkoja, elokuvaesityksiä, stand-upia, you name it.

8. La Famille. Tämä oli viime talven suosikkipaikkojani. Juoma- ja syömävalikoimat ovat hulppeat. Olen maistanut paria eri piirakkaa tuolla, ovat herkullisia. Kahvila on sisustettu ranskalaisittain, ja yläkertaan on päästävä. Henkilökunta on kansainvälistä ja sympaattista. Todella suositeltava paikka ystävien kanssa istumiseen. Sijainti keskustorin ja Plevnan välimaastossa on oiva.

...

Jakakaa muutkin tamperelaiset kahvilavinkkinne kommenttiboksissa!

Ekologisuutta arjessa, osa 2: liikkuminen

Kaikkihan sen tietävät, että kävely, pyöräily, busseilu ja junailu jee ja yksityisautoilu ja lentokoneilu buu. Elämäni masentavimpia hetkiä on ollut se, kun siivosin erästä tehdasta vuosia sitten ja aina tehtaan siivottuani odottelin Kangasalantien varressa bussia. Neljän-viiden aikoihin ohi huristeli taukoamaton työmatkaliikenne, ja jokaikisessä henkilöautossa oli tasan yksi matkustaja. Bye bye maapallo.

Minulla on menossa henkilökohtainen kampanja ja haaste: pyöräillä työmatkani koko elokuun ajan. Elokuussa on 23 työpäivää, joista kolme jo takana. Työmatkani yhteen suuntaan on melko tarkkaan 10 kilometriä, joten haasteen toivottavasti toteutuessa pyöräilisin elokuussa työmatkoja 460 kilometriä. Ei hassummin!

Ryhdyin tähän muutamasta syystä: halusin tehdä ympäristöteon, kohottaa kuntoani ja pudottaa painoani. En vaatisi samaa jokaiselta, jonka työmatka on 10 kilometriä. On nimittäin rajansa sillä, miten paljon ihmisen tulisi tehdä ympäristön puolesta. 10 kilometrin polkeminen ennen töitä ja töiden jälkeen ei varmasti sovi kaikille tai ole kaikille edes mahdollista. Mutta viiden kilometrin kohdalla onkin jo eri asia! Saati sitten kolmen tai kahden, sellainen pikku pyrähdys ja happihyppely vaan. Voi kuinka kiljuisin riemusta, jos työmatkani olisi puolet lyhyempi. Polkisin sen aina paitsi talvella.

Suurin osa autolla tehdyistä matkoista on alle kahden kilometrin pituisia, muistan lukeneeni jostakin. Sellaisesta voisi sivistynyt ihminen opetella eroon, varsinkin jos asuu bussilinjojen varrella. Tampereenkin julkinen liikenne on varsin kattava ja sitä lisätään koko ajan. Pikaraitiotie on oikeasti tulossa, jos nyt ei ihan lähivuosina, niin tulossa kuitenkin. Hyvin hieno panostus kaupungilta, olen ylpeä tamperelaisuudestani.

Onneksi minua on nyt purrut polkupyöräkärpänen. Asiaa edesauttavat kohtuullisen hyvät varusteet. Viime kesänä ostin uuden pyörän, ensimmäistä kertaa elämässäni. Epäilin, etten ikinä opi käyttämään sen kaikkia vaihteita, mutta niinpä vain opin. Ja niistä on rutkasti hyötyä! On hieno tunne päästä kaikki mäet ylös pienimpien vaihteiden avulla. Aiemmin olen diggaillut mummiksia ja olin aivan varma, ettei kiiltävä Nishiki sovi sielunmaisemalleni, mutta niin se hippikin taipuu tekniikan ylivoimaisuuden edessä. Ostin myös pyöräilykypärän, jollaista en ollut käyttänyt sitten ala-asteen. Nyt käytän sitä mielelläni, suojaanhan sillä jotakin korvaamatonta. Netistä tilatut pyöräilyhousut, sellaiset pehmustetut, ovat myös matkalla luokseni. Kun polkaisimme 53 kilometrin lenkin Siuroon ja takaisin, niin huomasin tarvitsevani sellaisia ehdottomasti. Kipeästi.

Vaikka välillä pännii ja väsyttää tuo 20 km päivittäinen polkaisu, niin vaakakupin positiiviselle puolelle asettuu paljon enemmän asioita kuin negatiiviselle. Vaatekaupassa jalkaani sujahtivat kokoa totuttua pienemmät housut ihan mukavasti. Aamupolkemisesta saan sellaisen endorfiinipiikin, että työpäivä tuntuu rennolta leijumiselta pilvien päällä. Aamun huhkiminen taittaa mielestä enimmät levottomuudet ja auttaa keskittymään ja olemaan läsnä töissä. Työmatkan varrella näen purjeveneitä ja Särkänniemen sekä koen vauhdin hurmaa. Kuten Colin Beavankin Ekovuosi Manhattanilla -teoksessaan kirjoitti, pyöräillessään ihminen on sisällä maisemassa ja kokee paljon vahvemmin luonnon kauneuden ja ihmeellisyyden. Pyöräilyssä on samaa juurevuutta kuin ruoanlaitossa. Saa laittaa itsensä peliin. On se kuulkaa hienoa, että liikkuu omilla lihaksillaan 10 km päähän. Aivan mahtavaa. Itse olen ainakin ylpeä itsestäni!

Nollapäästöt + painonpudotus = tuplajees!