sunnuntai 14. elokuuta 2011

Sydäntä lämmittävää ruokaa

Tein kohtuuhyvää ruokaa.

Peruna-punajuuri-laatikko

* 4 pientä perunaa
* 2 pientä punajuurta
* 1/2 sipulia
* 1/2 porkkanaa
* 2 dl vettä
* 1/2 kasvisliemikuutiota
* suolaa
* pippuria
* 1/2 dl juustoraastetta
*

1. Kuori kasvikset. Kuutioi perunat, punajuuret ja porkkana ja silppua sipuli.

2. Pane kasvispalat voideltuun uunivuokaan.

3. Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio. Kaada vuokaan.

4. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Kokeile kasvisten kypsyyttä haarukalla.

5. Lisää juustoraaste. Paista vielä 5 minuuttia.

...

Ohje löytyy: hs.fi/ruoka. Hain sieltä punajuuriohjeita, koska olen himoinnut punajuurta päiväkausia. Ohjeen ja toteutuneen version eroina oli, että laitoin kokonaisen porkkanan ja kokonaisen sipulin sekä kolmisen desiä kasvislientä. (Sekä lisäsin mausteisiin rosmariinia ja juuston määrä ainakin tuplaantui.) Milloinkahan opin laittamaan tarpeeksi vähän nestettä uuniruokiin ja -vuokiin ja kiusauksiin? Tuossakin oli nyt vähän liikaa.

Ohje on siitä hyvä, että se on melko vaivaton. Itse rakastan juuresten kuorimista ja pilkkomista, koska silloin tuntee tekevänsä Ruokaa isolla ärrällä. Oikeista aineksista itse tehtyä, ja vieläpä kasvisruokaa. Voisinkin jakaa toisen vaivattoman kasvisruokaohjeen, jonka olen itse kehittänyt ja josta on tullut herkkuani.

Kookoksinen kasvissosekeitto

2-3 perunaa
3-4 porkkanaa
keskikokoinen kukkakaali

riittävästi vettä peittämään pilkotut kasvikset kattilassa
kasvisliemikuutio

1 dl kookosmaitoa

mausteita, esim. jeeraa, rosmariinia, chiliä, pippuria, paprikaa

- Kuori ja pilko kasvikset, keitä aivan läpikypsiksi kasvisliemessä.
- Kaada suurin osa keitinliemestä pois. Nesteen määrä riippuu siitä, kuinka juoksevaa keittoa haluat. :)
- Surauttele sauvasekoittimella sileäksi soseeksi, lisää kookosmaito puolessa välissä surauttelua ja sekoita se näkymättömiin soseen sekaan.
- Lisää mausteet.

Tämä on oikeasti niiiin hyvää. Kookosmaito ei maullaan juuri erotu, mutta tekee keitosta satumaisen samettista ja pehmeää.

...

Hyviä kasvisruokaohjeita otetaan vastaan! Muistattehan, että lopettamalla lihansyönnin ihminen keventää hiilijalanjälkeään neljänneksellä. Se on roima määrä ja melkoinen ympäristöteko. Syön lihaa silloin tällöin, mutta suunta on kasviksiin päin. Lihan syöminen on lähinnä opittu tapa, josta jokainen voi päästä eroon. Toki on meitä ja teitä, jotka vaan tykkäävät liharuoista, enkä minä niitä keneltäkään kokonaan kieltäisi. Mutta jokainen voi lihankulutustaan vähentää ja löytää tilalle herkullisia ja terveellisiä vaihtoehtoja. Eivätkö ainaiset kana- ja jauhelihakastikkeet olekin aika tylsää purtavaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti