torstai 29. syyskuuta 2011

Mikään ei liikahda/ kun sinä jatkat kulkua/ kukaan ei pysäytä/ ennen kuin olet perillä

Ilmassa on ollut keskiraskasta syysväsymystä viimeiset pari viikkoa. Töissä jaksaa, mutta muuten ei niinkään. Päätin tänään, että tästä masistelusta on tultava loppu. Huomenna meen Kauko Röyhkän keikalle vaikka pää kainalossa ja lauantaina suuntaan pääkaupunkiseudulle tapaamaan paria ystävää. Kolmea, jos se kolmas vaan siksi tervehtyy<3.

Ja voi että, keskiviikko, torstai ja perjantai on vapaapäiviä. Keskiviikkoaamuna lähtee juna kohti Kainuuta ja mökkilomaa, jota olen odottanut kuin joulua jo kuukauden verran tai enemmänkin. Mökillä on varmasti silloin kylmää ja ulkona märkää ja pimeää, mutta mikä voittaa takkatulen, kynttilöiden polttelun, Aarresaaren lukemisen, radio Kajauksen kuuntelun, puusaunan ja hiljaiselle järvelle tuijottelun? Ei mikään! Mukaan villapaitoja, villasukkia, villalankaa ja virkkuukoukku, ei juuri muuta.

Täytyy myös mennä katsomaan, onko viime kerralla haudatun talitiaisen muistomerkki vielä pystyssä.

Parhaita aseita syysväsymystä vastaan on omalla kohdallani ruoanlaitto. Tänään kävin kaupassa ihan pelkästään hakeakseni hyvät ainekset suolaiseen piirakkaan ja salaattiin. Sellainen on virkistävää ja ihanan ylellistä. Nyt kypsyy uunissa kesäkurpitsa-sipuli-valkosipuli-kirsikkatomaattipiirakka, jossa päällä fetaa ja juustoraastetta. No laitanpa ohjeen jakoon samoin tein:

Kasvispiirakka rouhealla pohjalla

Pohja:

1 dl öljyä
1 muna
2 rkl vettä
hyppysellinen suolaa

2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl spelttiä
1/2 dl sämpyläjauhoja

- sekoita ensin muut aineet keskenään, alusta sitten jauhot sekaan
- taikina on sopivaa, kun se juuri ja juuri irtoaa käsistä tahraamatta
- painele taikina tasaisesti pyöreän lasivuoan pohjalle ja reunoille

Täyte:

2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
5-10 cm pätkä kesäkurpitsaa, riippuu paksuudesta
1 pieni rasia kirsikkatomaatteja
maun mukaan fetaa kuutioina

- murskaa valkosipuli, pilko sipuli ja kuutioi kesäkurpitsa, kuullota kolmikko pannulla pehmeähköiksi
- mausta pannullinen vaikka pippurilla, chilillä ja valkosipulitabascolla
- puolita tomaatit, sekoita kulhossa ne, fetakuutiot ja sipuli-kesäkurpitsaseos

Lisää kulhoon:

1 muna
1 dl (tai vähän vajaa) kermaa
3 rkl pestoa

- levitä täyte tasaisesti pohjan päälle, ripottele maun mukaan juustoraastetta kruunaamaan
- Paista 200 asteessa puoli tuntia.

Helppoo ku heinänteko! Tässä välissä kirjoittaessani piirakka ehti kypsyä. Kävin kurkistamassa, ja melkein onnenkyyneleen tirautin. Tuoksuu niiiin hyvältä, ja näyttää myös. Ohut juustokuorrute tekee kauniin pinnan. Ja että meikä on sen kätösillään pyöräyttänyt! Itse tekeminen on kyllä palkitsevimpia asioita tässä maailmassa.

Ruoanlaitossa nautin erityisesti käsieni likaamisesta, asioiden pilkkomisesta ja maustamisesta, nimenomaan maun hiomisesta ja mietiskelystä, mistä purkista lisäisin seuraavaksi. Ruoanlaitto aiheuttaa mulle usein onnellisen flow-tilan, jossa unohdan ajan kulun ja uppoudun täysin tekemiseeni. Teen ruokaa koko sydämelläni ja nautin, kun saan aikaiseksi jotakin hyvää. Kun olen järjestämässä juhlia, niin ruoalla on hyvin tärkeä rooli. Nautin tehdä ystävilleni syötävää. Kun synttärijuhlapäivänäni leivoin 45 sämpylää, niin en ajatellut lainkaan, että voi piru nyt tulee kiire ja pitikö tähänkin ruveta, vaan nautiskelin paita jauhossa taikinan vaivaamisesta. Leipominen rauhoitti minut enkä jännittänyt juhlien onnistumista enää juurikaan.

Kohti parempaa syksyä siis. Mistä itse ammennat voimaa näinä pimenevinä aikoina?

Ps. Jotenkin älyttömän hyvin syksyfiiliksiini on sopinut Reginan edellinen levy Puutarhatrilogia. Se on juuri minulle sopivaa Reginaa: kuulasta, kirkasta, kaunista, mietteliästä.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Monikulttuurisuus on rikkaus: 20 100 tulosta Googlesta

Tässäpä suora lainaus töissä pitämäni monikulttuurisuusalustuksen muistiinpanoista. Esitykseni tarkoituksena oli puhkaista valheellinen kupla, että monikulttuurisuus olisi pelottava tai vaikea asia.

Sain kehuja selkeästä esiintymisestä (mun taas on vaikea yhdistää sanaa 'selkeys' ja meikäläistä samaan lauseeseen, joten tämä oli positiivisesti yllättävää palautetta) ja ihan mukavat aplodit. Oli helppo mehustaa monia väittämiäni esimerkeillä siitä, kuinka itse olin ihan uunona vieraassa kulttuurissa ollessani 3kk Tansaniassa. Ylipäätään tuntuu, että ihmiset lämpiävät eniten omakohtaisuudelle kuunnellessaan miltei mitä tahansa asiapitoisia esityksiä. Joten siinäpä hyvä vinkki kaikille, jotka joutuvat jonkinmoisia esitelmiä pitämään!

"Asenne:

- kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia!

- ennakkoluulot periytyvät, aikuiset voivat tehdä asenteillaan paljon pahaa tarkoittamattaankin (mihin meistä katoaa ennakkoluulottomuus? maahanmuuttajalapsi ei jää yksin hiekkalaatikolla, ellei pellavapään äiti ole kieltänyt leikkimästä mamujen kanssa!)

- ei "värisokeutta", vaan tietoisuutta maahanmuuttajataustaisten lasten kulttuurista. lapsilla sammumaton tiedonjano, johon hyvä vastata asiallisesti. useimmiten lapsille erilainen ihonväri ei ole sen kummallisempi asia, kuin että onko tänään ruoaksi nakkikeittoa vai kalasoppaa. riippuu ihan, millaisen kuvan aikuinen antaa omilla asenteillaan!

- monikulttuurisuus ei tarkoita omista perinteistä luopumista, vaan kulttuurien elämistä rinnakkain. suvivirsi ja joulupukki ovat meidän perinteitämme, jotka meillä on oikeus säilyttää. vastapainoksi voimme oppia muista kulttuureista paljon, mutta emme ole velvoitettuja juhlimaan itsellemme vieraita juhlia.

- kulttuurien yhteentörmäyksiä esiintyy usein, mutta voimme oppia ennakoimaan ja pehmentämään niitä. maailmaansa avartamalla saa sen täyttymään uusilla tuttavuuksilla, uusilla mauilla ja uusilla elämyksillä.

- tärkeimmän asian huomaa helposti: olemme kaikki yllättävän samanlaisia.

- päivähoito tärkeä tekijä kotouttamisessa; tuo kontakteja maahanmuuttajaperheelle ja edistää hoidossa olevan lapsen kautta koko perheen kielen oppimista. -> päiväkotien henkilökunta on paljon vartijana, yhtenä porttina suomalaiseen arkeen!"

Ajatuksianne ja/tai kokemuksianne monikulttuurisuudesta?

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Epähipsterin tunnustuksia

Ei ole vissiin vähään aikaan ollut mitään sanottavaa. Elämä on rullannut eteenpäin omalla painollaan. Tuntuu hyvältä. On tapahtunut mukavia asioita, niin kuin huisin kivat synttärijuhlani viime viikonloppuna ja M.A. Nummisen mieletön tangokeikka nyt perjantaina.

Ja tiedättekö, elämä on niin kivaa, koska se on niin monipuolista. Ilahdutan itseäni jatkuvasti ennakkoluulottomuudellani. Maailmassani on yhä vähemmän raja-aitoja, jotka estäisivät minua nauttimasta jostakin asiasta. Perjantaina kävimme syömässä Pulterissa, ja sen sijaan että olisin ajatellut Pulterin olevan nuhjuinen, nuhjuisten ukkojen juottola, niin söinkin siellä oikein hyvää myöhäistä lounasta viihtyisän, menneisyyttä henkivän sisustuksen keskellä.

Perjantaina oli myös jo mainittu keikka, jonne en viisi vuotta sitten olisi voinut kuvitella meneväni. Onneksi olen tullut järkiini ja alkanut kunnioittaa konkareita. Taannoinen Tuomari Nurmion keikka oli silkkaa raakaa, juurevaa rokkia ja ekstaasia, tämä Nummisen, Uhleniuksen ja Hietasen esiintyminen taas sellainen kulttuuriteko ja yliannostus viihde- ja nauruhermoilleni, ettei mitään rajaa. Jos käy pelkästään levytyssopimuksettomien pillipunttien keikoilla, ei voi tietää, miltä tuntuu todistaa elämää nähneen ja kokeneen, rautaisen ammattilaisen ja karismaattisen vanhan miehen esitystä. Olen nyt nähnyt livenä niin David Bowien, Leonard Cohenin kuin nämä kotoisat Nurmion ja Nummisenkin. Kunnioitan tosi paljon näitä vanhoja herroja. Haluaisin nähdä vielä ainakin Dave Lindholmin ja Hectorin. En varmasti pettyisi.

Oli se huikeaa, kun M.A. Numminen soitti rumpuvispilöillä puhelinluetteloa aivan fiiliksissä ja kiekui ainutlaatuisella äänellään klassikoita ilmoille. Välispiikkeinä herra pudotteli sellaisia anekdootteja menneiltä vuosikymmeniltä, että ne vetivät herkullisuudessaan vertoja karkkikaupan tarjonnalle. Tai kun Tuomari Nurmio pari viikkoa sitten loihti laatikkokitarastaan kokonaisen orkesterin esille ja lauloi äänellä, jonka karheutta ei millään hoitoaineella siloiteltaisi.

Nämä sivuraiteelle luiskahtaneet pohdinnat tupsahtivat mieleeni, kun luin tänäisestä Aamulehdestä Jyrki Lehtolan kolumnia. "Nykyään hipsterit seuraavat päivittäin Aamulehden nettisivuja ja löytävät sieltä ylilyöntejä, oikeistolaisuutta ja vääriä tulkintoja maailmasta. Näistä ilmestyy välittömästi linkki sosiaaliseen mediaan, jotta kaveritkin voivat kauhistella vammaisia tamperelaisia." --- "Mutta kun tällaisten koko kansan sanomalehtien eräs idea on moniarvoisuudessa, ei siinä, että jokainen ääni on mukavuudenhaluisen hipsterin ääni. Maailmaan saa esittää toisenlaisenkin kulman. Nyt-liite on niille, joille riittää yksi kulma ja mielipide."

Taisin ulvoa hyväntahtoisesti naurusta, niin osuva oli tuo kolumni. Vaikka itse olen umpipunavihreä ja sitten taas toisaalta boheemi keskiluokkaistuja, joka nauttii viinistä, juustoista ja tummasta suklaasta, niin minun maailmaani mahtuvat ihan kaikki muutkin ihmiset mielipiteineen. Joskus eivät mahtuneet, ja jälkeenpäin ajatellen se oli hyvinkin surullista aikaa. Sain aikaan turhia riitoja esimerkiksi uskonasioista.

Kävin ystäväni ja puolisoni kanssa älyttömän hyviä, älyllisesti haastavia keskusteluja maailman tilasta perjantaina. Ystäväni kanssa on siitä hyvä keskustella, että hän ottaa huomioon monia eri näkökulmia eikä esitä ehdotonta omaa totuuttaan mistään asioista. Itselläni on vahvempia mielipiteitä, mutta kykenen kuuntelemaan ja ottamaan huomioon muitakin näkökantoja. Kaikkein turhinta on poteroihin kaivautuminen, ja ikävä kyllä suomalainen keskustelukulttuuri on juurikin sitä. Tapellaan siitä, kuka on eniten oikeassa ja kuka jaksaa huutaa pisimpään oman mielipiteensä puolesta. Ajankohtaisen kakkosen Homoillat sun muut sellaiset ovat oivia esimerkkejä tästä.

Onneksi oma maailmani on moniääninen ja olen hyväksynyt sen, että meitä on joka junaan. Toiset matkustajat eivät estä minua pääsemästä perille. Melkein kaikki ihmiset ovat hyviä tyyppejä, vaikka ovatkin erilaisia kuin minä. Ja onneksi ovat, se on rikkaus! Olkoon opetuksena siis, että avartamalla maailmaansa menettää harvoin mitään tässä elämässä. Voi päinvastoin saavuttaa suunnattoman paljon.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Reseptivihkon sivu 3

Jos pidät erilaisista kasviksista ja intialaisista ruoasta, niin pitäisit varmaan tästä, mitä tein lauantaina ruoaksi. Kookosmaito antaa ruokaan sellaisen makean ja täyteläisen vivahteen, josta ainakin itse pidän kovasti. Tein tämän seuraksi epätyypillisesti perunoita, mutta Intia ja Suomi kohtasivat lautasella oikein sopuisasti.

....

Intialaisvaikutteinen tonnikalakastike

1 sipuli
1 punasipuli
2-3 valkosipulinkynttä

5 cm pala kesäkurpitsaa
1/2 dl rusinoita
1 jalapeno
1/2 paprika

1 1/2 dl kookosmaitoa
1 prk sitruunapippuritonnikalaa

1/2 tl Garam masala India -maustetta (Santa Maria)
1/2 tl luomucurrya (vahvempaa kuin tavallinen)

1. Pilko sipulit ja paistele niitä pannulla 4:lla reilussa määrässä oliiviöljyä, kunnes ovat pehmenneet ja vetäytyneet mukavasti kokoon. Melko pitkän hetken ajan siis.

2. Pilko kakkossatsi (kesäkurpitsa, jalapeno, paprika) ja heitä rusinoiden kanssa pannulle. Muista pilkkoa jalapeno eri alustalla kuin muut kasvikset, mikäli et halua kaiken tämän jälkeen pilkotun olevan tulista, esim. leivän...

3. Melko pian paprikoiden perään kannattaa lisätä kookosmaito. Määrä on arvio, mutta liian paljon kookosmaitoa voipi olla äklöä. Lisää vähän vettä sekaan, jos siltä tuntuu.

4. Lisää viime hetkillä purkillinen tonnikalaa, josta olet valuttanut ylimääräiset nesteet pois. Tonnikalan perään mausteet. Sekoita hyvin, napsauta hella pois päältä ja jätä kastike kannen alle hautumaan. Lisää mausteita, jos maku ei vielä vakuuta!

...

Rakastuin tuohon Garam masalaan jo ensikäytöllä. Sillä saa autenttista intialaista makua ruokaan. Tullee olemaan kovassa käytössä keittiössäni, ehkä jopa katkaisee rosmariinin valtakauden hetkeksi. Olen viikkokausia tunkenut rosmariinia joka ikiseen ruokaan...

lauantai 3. syyskuuta 2011

Mä oon sun tuhma hauva

Ai jumalaut on Tuomari Nurmio kova. Todistettiin tämä asia tänään Klubilla.



Miten joku voi olla noin härski sanomatta mitään härskiä?



Ja tähän ei ole kellään räppipellellä kahta sanaa vastaan. Dumari syö ne. Tämän biisin livevedon aikana mun pohkeissa tuntui pistelyä. Koko kehoni otti riemulla ja ekstaasilla vastaan tämän pelkkää täydellisyyttä olevan biisin.



Tässä vielä yksi keikan kohokohdista. Ei tule äkkiseltään mieleen toista noin raakaa, ytimestä tulevaa biisiä, joka tiivistäisi suomalaisen kansanluonteen, oikein puristaisi sen suureen kouraansa ja höykyttäisi, huutaisi ilmoille hulluuttamme.

Lavalla oli Dumarin lisäksi vain Tohtori Hillilä, mutta yhdessä nuo kaksi taikoivat ilmoille niin väkevää ja ravistelevaa soundia, ettei enempää olisi voinut pyytääkään. Jestas, miten puhuttelikaan sielua. Tämän syksyn tähänastinen kohokohta ehdottomasti.

...

Tänään on muutenkin ollut mainio päivä. Siihen on kuulunut vapaaehtoista heräämistä puoli seitsemältä, kirjan lukemista, pyykin pesemistä, mekkoon pukeutumista, siivoamista, jäätelön syömistä, päiväpeiton ostamista, hyvän ruoan tekemistä (resepti kenties jakoon huomenna teille), makuuhuoneen järjestyksen vaihtamista, metsälenkkiä Kaupissa, pitsan mättämistä, punaviiniä Gastropub Prahassa ja tuo ekstaattinen keikka. Ei voisi parempaa ollakaan.

Kauan eläkön Tuomari Nurmio! May he live to his hundred!

Loppuraportti pyöräilyhaasteesta

Tarkoituksenani oli polkea koko elokuun työmatkat, yhteensä 460 kilometriä. Minulla oli montakin syytä ryhtyä tuohon vähän kahjoon ja ehdottomaan hankkeeseen. Oman kunnon kohotus ja ryhtiliikkeen suorittaminen omassa elämässä ylipäätään. Tehdä jotakin, mistä voi olla ylpeä ja millä näyttää itselleen pystyvänsä vaikka mihin. Ympäristön tilasta huolehtiminen. Omalla esimerkilläni pystyn näyttämään, että pienet teot ovat tärkeitä ja niistä kasvaa puroja, joista syntyy jokia. Omalla esimerkilläni pystyn näyttämään ja todistamaan, että tämä olisi mahdollista kenelle tahansa, ja sitä vastaan on olemassa vain huonoja tekosyitä.

Minä onnistuin. Kerroin riemuissani projektistani monille, ja sain pelkkää kannustusta ja tukea, ihailua ja kateuttakin jopa osakseni. Jaoin hyvää oloani kaikille, koska en voinut pitää sitä sisällänikään. Se kun pursusi ulos väkisinkin. Koin vauhdin hurmaa, sain raikasta ulkoilmaa ja aloitin työt aina hyväntuulisena ja energisenä. Tunsin eläväni enemmän kuin pitkiin aikoihin. Vaatteet sujahtivat päälleni helpommin. Minä hehkuin ja nautin olostani. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että jokin liikuntamuoto on juuri minua varten ja se hyvä liikunnanjälkeinen olo, jota kaikkialla hehkutetaan, todella on olemassa.

Syyskuun ensimmäisenä päivänä, 460 kilometriä takanani, tulin bussilla töihin. Satoi. Koko päivän minulla oli hermostunut ja ummehtunut olo. Illallakin vielä harmitti, etten ollut mennyt pyörällä.

Syyskuun toisena päivänä hyppäsin jälleen satulaan, ja voi mikä riemu! Päivä oli jälleen hyvä. Kotiin polkiessa puolet matkasta satoi rankasti. Onneksi minulla oli vedenkestävä takki päällä. Sateesta huolimatta olin hyvin tyytyväinen, koska asiat olivat taas mallillaan. Kotona kävin lämpimässä suihkussa ja tunsin joka solullani ihanan viikonlopun alkaneen.

Jatkan polkemista niin kauan kuin kykenen. Talvella en aio polkea, mutta pitkälle syksyyn kyllä. Tämä on sataprosenttisesti suositeltava juttu kaikille teille.



We all want to live by each other's happiness, not by each other's misery



"You the people have the power, the power to create machines, the power to create happiness. You the people have the power to make life free and beautiful, to make this life a wonderful adventure.

Then in the name of democracy let's use that power - let us all unite. Let us fight for a new world, a decent world that will give men a chance to work, that will give you the future and old age and security.

By the promise of these things, brutes have risen to power, but they lie. They do not fulfil their promise, they never will. Dictators free themselves but they enslave the people. Now let us fight to fulfil that promise. Let us fight to free the world, to do away with national barriers, do away with greed, with hate and intolerance. Let us fight for a world of reason, a world where science and progress will lead to all men's happiness."

Charlie Chaplinin puhe elokuvassa Diktaattori (1940) on ehkä hienointa ikinä. Miten olen voinut välttyä tältä elokuvahistorialliselta kohtaukselta tähän asti? Puheessa on kaikki kohdallaan: sisältö, tunne, tempo, hurmos, kaikki. Sanakaan tästä puheesta ei ole vanhentunut 70 vuodessa, mikä on merkki sen kiistämättömästä upeudesta.

Vuonna 1940 maailman poliittinen tilanne oli vähintäänkin mielenkiintoinen, ja haluaisinpa tietää, millaisia myrskyjä Diktaattori-elokuva on aikanaan nostattanut. Voi kuinka haluaisin nähdä tuon teoksen tältä istumalta.

Upotkaa tähän puheeseen ja tehkää siitä totta omassa elämässänne. Me emme tarvitsee vihaa ja eripuraa mihinkään tässä maailmassa.