torstai 15. marraskuuta 2012

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Joku kommentti tekee mieleni antaa taasen vellovaan kotiäitiyskeskusteluun. Kotiäidit ovat siitä mahtavia, että jos pyhääkin pyhempää Äitiyttä millään muotoa sohaistaan, niin johan käy verkko kuumana.  Mammat keuhkoavat netissä pää punaisena, että eikö jukolauta ku-kaan tajua, miten korvaamattoman arvokasta on pitää kirkassilmät silkohapset kotosalla mahdollisimman pitkään. Ja miten ju-ma-lat-to-man rankkaa hommaa se on. Antakaa meille siis tuplakorvaus siitä, vähintään!

Mutta eihän se niin mene. Ei Jyrki Käteinen voi ajatella Suomen tulevaisuutta yksittäisen kotiäidin halujen kannalta. Faktat:

1) Kotiäitien joukossa piilee koulutettujen työntekijöiden reservi.

2) Tämä reservi käy Suomelle kalliiksi, koska verovarojen kerryttämisen sijaan he kuluttavat niitä.

(Tiedän jo nyt, että jos tämä julkaistaisiin jossakin Oikeassa Paikassa kolumnina, niin vauva.fi kuumenisi räjähdyspisteeseen ja postiluukustani tultaisiin tunkemaan kakkavaippoja. Onnekseni en ole koskaan siellä käynyt. Enkä käy.)

No miten tätä solmua voisi lähteä aukomaan? Tarkoitukseni on omasta äitiydestäni huolimatta tarkastella ongelmaa objektiivisesti ja yleisellä tasolla. Jotakin, mitä ei tunnuta äitiyteen liittyvissä keskusteluissa sallittavan.

1) 6+6+6 -malli. Tätä on puskettu läpi pitkään siinä vielä kuitenkaan onnistumatta. 6 kuukautta vauvan syntymän jälkeistä aikaa olisi korvamerkitty äidille, 6 kuukautta isälle ja loput kuusi kuukautta kummalle tahansa. Olisi hienoa! Isät saisivat sen siivun vanhemmuutta, mikä heille kuuluukin. Puolikkaan kakusta. Samalla naisten asema työmarkkinoilla tasa-arvoistuisi, koska oletus ei olisi, että nainen jäisi vuosiksi kotiin hoitamaan lapsia. On myös huomattavasti matalampi kynnys laittaa päivähoitoon 1,5-vuotias kuin 9-kuukautinen.

2) Loppu pätkätyösopimuksille ja ketjutetuille työsopimuksille! Jos työelämä kohtelee nuorta naista epäreilusti, niin siitä pitää mielellään pidempäänkin taukoa. Vakipaikat hyville työntekijöille niinku olis jo!

3) Tarvitaan lisää laadukasta päivähoitoa monimuotoisemmin vaihtoehdoin. Lisää päiväkoteja, lisää ryhmäperhepäivähoitopaikkoja, lisää perhepäivähoitajia. Lisää vuoropäiväkoteja. Pienemmät päivähoitoryhmät. Varmuus siitä, että sijaisia palkataan tarvittaessa. Tämä kaikki maksaa aivan sairaasti, mutta pitkällä tähtäimellä on ehdottoman tarpeellista. Työllistävä vaikutus on tuplaava, kun saadaan tarpeeksi päivähoitopaikkoja työelämään palaaville pikkulasten äideille. Lienisi helpompaa jättää kullanmurunsa hoitoon, kun tietäisi hoitopaikan olevan luotettava ja kiireetön.

Ja sinä, kotiäiti, olet aivan oikeassa siinä, että kukaan ei voi hoitaa lastasi paremmin kuin sinä. Mutta:

1) Me kaikki olemme osa jotakin suurempaa. Yhteiskuntaa, muurahaiskekoa. Jokainen joudumme sen osaksi kuitenkin. Se ei ole mitään, miltä lapsia pitäisi varjella viimeiseen asti.

2) Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta

(...ja niin edelleen - Kahlil Gibran)

3) Elämme aikaa, jolloin ei ole varaa itsekkyyteen. Politiikan suuntalinjoja ei vedetä yksittäisten ihmisten halujen perusteella. Vuonna 2012 on elintärkeää koittaa pitää tätä kansakuntaa pystyssä ja miettiä, mitä toimenpiteitä voitaisiin tehdä ennen kuin on pakko antaa tekohengitystä. Ennen kuin suunnataan ruumishuoneelle.